Tervetuloa Kesthouse ­masterointi ja miksauspalvelujen kotisivuille. Studioni sijaitsee Pirkanmaalla, Tampereen keskustan tuntumassa ja edustaa suunnittelufilosofialtaan jotain erilaista, mitä perinteisiltä masterointipajoilta on totuttu näkemään.

Musiikin loppukäyttäjät uppoutuvat äänitteisiin pääosin kotonaan, eivätkä suinkaan huippuunsa akustoiduissa studioissa joiden olosuhteet kuten jälkikaiunta­-ajat poikkeavat dramaattisesti kotioloista.

Olenkin suunnitellut vuosikausia tarkkaamoa joka olisi mahdollisimman olohuonemainen, mutta silti akustisilta ominaisuuksiltaan äärimmäisen tarkka ja erotteleva.

Kun vihdoin löysin asunnon, jonka alakerran entinen liikehuoneisto mahdollisti moisen ihmeen rakentamisen, tartuin härkää sarvista.

Lue lisää studiosta ja laitteistosta.

Masterointi ja Miksauspalvelu

Kaipaavatko biisisi miksaamista? Kaipaavatko miksaamasi biisit vielä sitä jotain? Lukuisten levyjen miksaamisesta ja tuottamisesta kerrytetyllä kokemuksella saan biiseistä kaiken potentiaalin esille.

Oli kyseessä yksittäinen kappale tai levykokonaisuus, studio- tai live-nauhoitus, työstän raidoillesi parhaan mahdollisen loppusilauksen joka tukee kokonaisuutta sekä kontekstia.

Otan tarkkaan huomioon myös loppuformaattien erikoisvaatimukset oli kyseessä sitten vinyylijulkaisu, digilevitys tai klubien PA-laitteisto.

Lue lisää masteroinnista.

Asiakkaat

Palveluksessanne

Jasse

Studioteknikko, ääniteknikko, muusikko, äänisuunnittelija ja säveltäjä Sibelius-Akatemian tuottaja-äänittäjä-linjalta vuodelta 1998.

Tuottanut ja miksannut useita julkaisuja, toimii äänimestarina Tampereen YO-talolla ja kiertää edelleen kotimaisten artistien ääniteknikkona.

Harrastuksinaan ruoanlaitto, kahvi-hifistely, pyöräily, alamäkirullalautailu ja valokuvaus.

Lue lisää