Genrerajoista…

Masterointipalvelujani harkitsevat kysyvät aika ajoin, olenko painottunut erikoisesti jonkin tyyppiseen musiikkiin tekemisessäni, vai onnistuuko minulta kaikenlainen musiikki? Vastataan kysymykseen nyt vaikkapa näin: Olen säveltänyt elektronista ja elektroakustista musiikkia teini-ikäisestä lähtien […]

Masterointivideon paluu

Sain vihdoin aikaiseksi tehdä uuden ja kovasti toivotun masterointivideon, jonka tavallaan voi katsoa myös tutoriaalimielessä, kunhan vain pitää ajatuksissaan, että jokainen projekti on omanlaisensa ja vaatii omat työtapansa ja lähestymisensä.

Vinyyliformaatista

Uusrenesanssiaan nauttiva vinyyliformaatti herättää vähän väliä kysymyksiä kuten: “Tarvitseeko vinyylille tehdä erikseen masterointia, vai käykä sama, kuin CD:llekin?” Avasin aihetta viimeisimmässä blogipostauksessani tarkemmin. jazmanaut.blogspot.com

Studiopäivitystä

Viimevuoden lopulla olen päivittänyt kalustoani aika isolla kädellä. Uuden koneen mukana, myös systeemini siirtyi 64 bittiseen maailmaan ja sitämyöten laitoin myös AD/DA tsydeemit uusiksi. Myös softaa meni isolla kädellä vaihtoon ja […]

Hienosäätöä syksyn ratoksi

Ulkona kelit viilenee, mutta studiollani olosuhteet senkun paranevat. Tässä kuussa olen tehnyt taas pientä hienosäätöä kuunteluun. Jos näissä hommissa voi viilata täydellistä paremmaksi edes teroriassa, niin sehän on tutkailun arvoista. […]

Masterointivideo

Multa on pyydelty tässä ajan saatossa monia kertoja demoja masterointiprojekteista. Tokihan teen esimerkiksi pyynnöstä levymasterointia silmälläpitäen demomasterin yhdestä biisistä, mutta noin yleisesti, muitten raakamateriaalin jakaminen on vähän ongelmallista. No nyt […]

Hienoa säätöä

Uusi vuosi ja uusi kuje. Alitajunta oli taas juoninut salaa isännältään; Aamulla herätessäni mieleen oli hiipinyt ajatus kääntää kuuntelupiste 180 astetta ympäri. Teoria näytti hyvältä paperilla, joten pöydänreunasta kiinni ja […]

Uusi kakkoskuuntelu

Päivitin kakkoskuunteluni Paradigmista Amphion Athene -lattiakaiuttimiin. Nyt kelpaa sohvalta käsin koostaa albumikokonaisuuksia ja fiilistellä valmista tuotosta vaikka punkkulasillisen äärellä. Ko. kaiuttimet eivät ehkä ole iältään enää sieltä tuoreimmasta päästä, mutta kerralla […]

Hinnaston muutoksia

Kuten mm. facebooksivullani aiemmin tiedottelin, ensimmäisen vuoden kuherruskuukausihinnastoni on noussut hieman. Mutta vain hieman. Entisen 35€ +ALV/biisi -sijaan masterointipalveluni maksavat nyt 40€ +ALV/biisi. Eli hintani ovat vieläkin varsin edulliset.