Jasse Kesti - Keshouse

JAZMANAUT

Hyvä ääni on minulle sekä ammatti että harrastus ja suhtaudun sen kaikkiin ilmenemismuotoihin suurella intohimolla.

Valmistuin Sibelius-akatemian tuottaja-äänittäjä-linjalta vuonna 1998 parhain arvosanoin ja olen elättänyt itseni monipuolisesti äänitöiden parissa siitä lähtien. Miksaamiani ja/tai tuottamiani levyjä on enemmän kuin jaksan muistaa ja tekemäni musiikin genret vaihtelevat Jorma Hynnisestä Tehosekoittimeen ja ihan kaikkeen siltä väliltä. Oikeasti: ihan-kaikkeen!

Studiohommien lisäksi minut on voinut bongata miksaamasta suomen eturivin artistien livekeikkoja mm. Jukka-Pojasta Elastiseen tai Tuure Kilpeläisestä Emma Salokoskeen.

VALCO

Yhdeltä ammatiltani toimin myös audiolaitteiden tuotesuunnittelijana suomalaiselle Valco:lle, joka on kansainvälisesti tunnettu varsinkin markkinoiden tasaisimman taajuusvasteen omaavista VMK-20 sekä VMK25 referenssiluokan vastamelukuulokkeista. Nämä mallit olenkin virittänyt pitkälti käyttäen soundireferenssinä omaa masterointistudiotani. 

VALCO.FI

LISÄTIETOJA JA LINKKEJÄ

Kesthouse ei ole vain masterointistudio vaan teen myös äänen restaurointia sekä miksaustöitä. Näissä minulla on projektikohtainen hinnoittelu, koska ei ole kahta samanlaista projektia. Ota rohkeasti yhteyttä, niin keskustellaan tarpeistasi!

Lisäksi teen myös äänialan opetusta. Jos tarvitset esimerkiksi luennoitsijaa kouluusi, tai haluat henkilökohtaisempaa “masterclass” opetusta, niin sekin onnistuu.