Hinnaston muutoksia

Kuten mm. facebooksivullani aiemmin tiedottelin, ensimmäisen vuoden kuherruskuukausihinnastoni on noussut hieman. Mutta vain hieman. Entisen 35€ +ALV/biisi -sijaan masterointipalveluni maksavat nyt 40€ +ALV/biisi. Eli hintani ovat vieläkin varsin edulliset.

Stems on täällä!

Ohoi, kaikki tuottajat ja DJ:t. Teen nyt ensimmäisenä suomessa Stems -masterointeja. Kyse on pähkinänkuoressa moniraitaisesta mp4 formaatista, joka toistuu joko stereona, tai on purettavissa esim. rummut, basso, synat, vox -raitoihin, mikä mahdollistaa melkoiset mashup mahdollisuudet DJ:lle, tai artistille keikkatilanteissa. Kunnon hiomisella ja paneutumisella, ko. raidat saa potkimaan yhdessä vielä piirun verran paremmin ja sointi voidaan […]

Asiaa masterointiprosessista

Masteroinnista tuntuu vallitsevan sekä asiakkaiden, että potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa niin monen näköisiä mielikuvia, että ajattelin vähän repiä valoverhoja alas ko. prosessista. Kas kun kyse ei ole mekaanisesta insinöörin työstä, muttei toisaalta myöskään mistään esoterisesta sähkömekaanisesta riitistäkään. Yksinkertaistetusti masteroinnissa on kyse siitä, että erinomaisen avoimesti ja laaja-alaisesti eri musiikkiin perehtynyt henkilö, joka on harjoittanut kuulonsa herkistymään […]